lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kitschiä korsikalaisittain - Le Temple

Ruokailu on vain osa ravintolaelämystä. Jos tarkoituksena on vain tankata, voi yleensä yhtä hyvin jäädä kotiin.




Ruokailin ensimmäistä kertaa aivan République-aukion tuntumassa sijaitsevassa Le Templessa kolmisen vuotta sitten. Ihastuin paikkaan tuolloin ikihyviksi: psykedeelinen kitsch-sisustus marilyneineen ja leopardikuvioineen, ylikorostetun korsikalaisittain käyttäytyvä henkilökunta ja tietysti ruoka ja juoma tekevät tästä paikasta elämyksen, joka ei jätä kylmäksi.



Olen vienyt huumorintajuisia Pariisissa vierailevia tähän ravintolaan enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Osa on ihastunut paikkaan kuten minäkin, osalle tämä elämys on ollut hieman liikaa.



Ruoka on yleensä ollut hyvää, mutta aika lihavoittoista. Kasvissyöjille vaihtoehtona on lähinnä vuohenjuustocanneloni. Jos lihaisa ruoka ei maistu, kannattaa tässä ravintolassa poiketa nauttimassa tunnelmasta vaikkapa tyttöjen kesken aperitiivilla.

Ravintola on melko hinnakas: pääruoka maksaa parisen kymppiä, jälkiruoka noin kympin. Hinnat saattavat myös vaihdella ilman näkyvää syytä: joskus vaikkapa kahvi maksaa yli kaksi euroa, joskus alle. Jos hinta maksuhetkellä vaikuttaa erikoiselta, kannattaa toki pyytää erittelyä. Minulle nämä liukuvat hinnat ovat tosin olleet vain osa paikan charmia, kertaakaan en ole tuntenut joutuneeni huijausyrityksen kohteeksi. Päin vastoin, painettujen ja muovitettujen ranska-englanti-ruokalistojen  ilmestyminen Le Templeen jokin aikaa sitten oli minulle melkeinpä pettymys, joka toi elämystä lähemmäksi tavanomaisuutta.


Marilynin mukaan nimetyssä cocktailissa oli mm. vadelmaa, samppanjaa ja  Cointreau-likööriä.

Ravintolan erikoisuus on kir châtaigne eli  kastanjakir.


Korsikalainen lautanen erilaisine porsasleikkeleineen.


Entrecôtea ja perunoita.


Sensation du Temple: ankkaa, hanhenmaksaa, salaattia ja viinimarjoja.

Yleensä viiniä maistatetaan asiakkaalla ennen lasiin kaatamista. Café le Templessa tarjoilija iskee pullon pöytään ja julistaa: "Korsikalainen viini on aina hyvää!"

Kakkupöytää vartioi vanhapari.


Marilyn-teema jatkuu café gourmand -jälkiruoka-annoksessa.


Le Templen café gourmand sisälsi tällä kertaa kahvin lisäksi suklaamoussea, omenahyytelöä, marenkista îles flottantesea ja likööriä.




Osoite: 87, rue de Turbigo
Metro: Temple/République

Illallispöytä kannattaa varata etukäteen, tosin ainakin ennen klo 20 tilaa on yleensä vielä varaamattakin.

2 kommenttia:

  1. Houkuttelevan näköisiä juomia ja ruokia, mums. Ja sisustus täytyisi nähdä paikan päällä; vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyvin kitchiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen haaveillut ruokamatkasta Korsikaan jo vähän aikaa. Onneksi myös kaveripiirissä on korsikalaisia, jotka ovat vieläpä aivan mahtavia kokkeja.

      Tuo kitch-sisustus on tosiaan sellainen, joka pitää kokea, ei täysin välity kuvista. :) Tykkään yleensäkin kitchillä sisustetuista ravintoloista, Tukholmassa yliampuvuu tyyliä edustavat Peppar, Koh Phangan ja Indira, joissa kaikissa oli ihan kohtuullista sapuskaakin vielä, suosittelen. Kotiin en ihan tuollaista kitch-oksennusta uskaltaisi, mutta yritän kotonakin ujuttaa joukkoon joitain hauskoja yksityiskohtia. Miestä ne eivät vaan aina jostain syystä naurata. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.