tiistai 20. marraskuuta 2012

Merci ja Paola Navone

Lounaalla pää kaipasi tuuletusta, ja kun kerrankin paistoi aurinko, päätin jaloitella Merci-myymälään.

Merci on varsinainen, ellei nyt suorastaan hipsterikeskittymä, niin ainakin bobopesäke.
Mercistä on ollut puhetta tässä blogissa ennenkin, mutta mainitsenpa nyt vielä, että kyseessä on ns. concept store (onko tälle termille suomenkielistä vastinetta?), jossa on kaupan kaikenlaista designia, myös nimekkäiltä muotoilijoilta, sisustussälästä vaatteisiin. Liikkeen tuotto menee hyväntekeväisyyteen.


Mercin pihalle oli kerääntynyt muutama typykkä kuvailemaan päivän asuja, kuulemma blogejaan varten. Vahingosta viisastuneena jätin oman Päivä-Nasuni kuvaamatta.


Liikkeen yhteydessä on Used Book Café, jossa voi selailla vanhoja kirjoja kahvia hörppiessä. Jos kirja on tarpeeksi kiinnostava, sen voi myös ostaa itselleen.
 Varsinaisesti minut toi Mercihin Paola Navonen Monoprix'lle suunnittelema joulumallisto, joka oli tänään viimeistä päivää esillä Mercissä. Vastedes mallisto on myynnissä yksinoikeudella Monoprix-marketeissa.



Pallokuvio tuntui retrohenkisyydessään jotenkin tutulta ja turvalliselta. Marimekkomaiselta. Ei tämä mallisto silti minussa mitään varsinaisia joulutunnelmia herättänyt.


Sen sijaan Taiteellinen Silmäni inspiroitui Mercin aulassa roikkuneista pallovalaisimista, jotka tavallaan toistivat kolmiulotteisina samaa pallokuosia. Jokunen kuva siitä sitten piti räpsäisemän.





 Paola Navonesta kiinnostuneet voivat kurkata hänen Pariisin-kotiinsa täällä.



Pikakierroksella silmään osui muutama muukin kiehtova esine...







Merci
111, boulevard Beaumarchais
Metro: Saint Sébastien Froissart

13 kommenttia:

  1. Tuollainen pallovalaisin kolmen valaisimen rykelmässä olisi kyllä hemmetin hieno olohuoneen valaistus mustavalkoiseen kotiin (ei siis minun).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä hankkisin tuollaisen pallorykelmän kattoon, jos meillä olisi sellainen kahden huoneen korkuinen olohuone, joita oli jokatoisessa asuntomessutalossa muutama vuosi sitten. (Ja sitten kissat roikkuisivat niissä kynsineen kuin pienet apinat...)

      Poista
  2. Onkos siellä pari Iittalan Lumi-kynttiläkippoa vitriinikaapin tasolla? :) Ranskassa taitaa olla aika harvassa Suomi-design, saattavat tietty olla muitakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat juu Iittaloita, hyvin huomattu! ;) Suomalaista designia ei tule ihan joka paikassa vastaan, mutta aina silloin tällöin. Tuolla Mercissäkin on melkein joka kerta ollut jotain. Perinteinen suomalainen muotoilu vaan taitaa olla vähän turhan pelkistettyä ranskiksille, heillä on usein aika rönsyilevä maku...

      Poista
  3. ^^ Siis mikä Lumi, kun Fire piti kirjoittaa!

    ...Tulipa muuten jännä mielleyhtymä, oot jäätä ja tulta by XL5. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OMG, mikä nostalgiapläjäys... :D Ja menin vielä youtubettamaan ja sain korvamadon, kiitos vaan... :D

      Poista
  4. Mielenkiintoisen nakoinen paikka:) No pallot nayttavat olevan suosittuja kuoseissa, niita nakyy sitten varmaan laajemminkin ensi vuonna. Olisit vaan ottanut parit asukuvat siina tyttojen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa poiketa seuraavalla Pariisin-reissulla. Huonekaluja voi tosin olla hankala shoppailla reissulla, mutta onhan tuolla paljon muutakin tavaraa. Ja itse asiassa tuolla viihtyy hyvin ihan vain katselemassa.

      Poista
  5. Moikka Riina, taas tulee tunnustus hienolle blogillesi, käy kurkkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, riennänpä heti (kuin hirvi keväisessä metsässä konsanaan)* kurkistamaan! :)


      *En tiedä miksi kirjoitin tuon. Rientää-verbistä tulee jostain syystä aina hirvi mieleen.

      Poista
  6. Miksi musta tuntuu taas yhtäkkiä, että elän desing-tyhjiössä :( On toki täälläkin Iittalaa ja Marimekkoa ja kallista tanskalaista designia, mutta muuten sisustuskaupat pursuavat valkoista-kimaltavaa-kruusattua krääsää... Ainakin minun mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mulle tulee norjalaisesta designista mieleen ensimmäisenä norjalaiset villapaidat. :) Näyttävätkö norjalaiskodit muuten noin keskimäärin erilaisilta kuin suomalaiskodit? Ranskalaiskodeissa nimittäin minusta käytetään huomattavasti rohkeammin värejä kuin Suomessa, esim. sellaisia suomalaisblogien perusteella Suomessa suosittuja täysvalkosisustuksia en ole täällä nähnyt. Toisaalta sitten aika monessa paikassa näkee sellaista ysäritunnelmaa henkivää keltaista ja sinistä, täällä eivät sisustajat tunnu seuraavan trendejä yhtä valppaasti kuin Suomessa.

      Poista
    2. Perinnevillapaitoja täällä on kyllä ja ne ovat aika hintavia nekin. Eikä norjalaiset näytä niitä käyttävän kuin jossain erityistilanteissa, kuten katsellessaan hiihtoa tai mäkihyppyä Holmenkollenilla. Villapaita siis korvaa takin.

      Sanoisin, että keskimäärin norjalaiset kodit ovat aika samannäköisiä kuin suomalaiset. Vaaleat värit ovat suosittuja, mutta asukkaiden maku tietenkin ratkaisee lopputuloksen.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.