tiistai 6. marraskuuta 2012

Ruotsalainen karkkikauppa

Ruotsalaisuuden päivän kunniaksi blogissa vietetään tänään karkkipäivää ja pujahdetaan ruotsalaiseen karkkikauppaan 9. kaupunginosassa.


Käramellissä on kaupan karkin lisäksi kaikenlaista ruotsalaishenkistä söpöstelytavaraa.




...Mutta tärkeintä on tietysti monipuolinen irtokarkkivalikoima, ja etenkin salmiakki! Netistä löytyneiden asiakasarvioiden mukaan ranskalaisten valtaosa pitää salmiakkia kuvottavana tuotteena, mutta ehkä pohjoismaiset asiakkaat pitävät Käramellin leivänsyrjässä kiinni? Irtokarkki maksoi parisen euroa sadalta grammalta.*


Ainoa miinukseni menee Käramellille siitä, että karkit ovat koko pitkän päivän kannettomassa astiassa. Tämän vuoksi osa karkeista oli hieman sitkeänkuivakoita. Salmiakin makuun se ei tietysti suoraan vaikuta.


Tarjolla oli myös ruotsalaisten lastenkirjaklassikoiden ranskankielisiä versioita.



Joku ehkä muistanee, että 9. kaupunginosassa on toinenkin ruotsalaisputiikki, nimittäin Affären (blogipostaukseni tässä ja kaupan nettisivut täällä). Affärenin tuotevalikoima on muuten huomattavasti monipuolisempi, mutta irtokarkkihimon yllättäessä kannattaa kyllä poiketa Käramellissä.

Saa Käramellistä hilloa ja hunajaakin.

...ja kenkiä...


Oma saaliini ei jäänyt ihan yhtä laihaksi kuin kuvasta voisi päätellä. Joku salaperäinen rohmu vain ehti mässyttää osan namuista ennen niiden ikuistamista.



Käramell
15, rue des Martyrs
Metro: Notre Dame de Lorette/Saint-Georges

---
*Totta puhuen olin niin salmiakkihimohuumassa, etten edes tarkistanut hintoja...



18 kommenttia:

  1. Ah ja nam! Voi kun täälläkin olisi tuollainen.
    Ja kuinka kiva nimikin!

    Muistan kun jokunen vuosi sitten joku suomalainen henkilö suunnitteli muuttavansa Australiaan ja ehkä avaavansa täällä suomalaisia ruokatuotteita, leivonnaisia jne myyvän kaupan/kahvilan. Hän kysyi neuvoa australiansuomalaisten nettifoorumilla ja muistaakseni hänet ammuttiin heti alas jotakuinkin näin: 'kyllä niitä suomalaisia ruokia jne osataan tehdä itse kotona tai tilataan sukulaisilta, eli ihan turha tuoda tänne myytäväksi!' Sääli. Kyllä ne pystyssä pysyisivät, jos on hyvä laatu, sijainti, markkinointi ja esillepano. Ruotsalaisia kivoja pikkuputiikkeja löytyy sieltä sun täältä, aivan hyvin voisi suomalaisiakin alkaa putkahdella maailmalle. Fingers crossed!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa aika perinteiseltä keskustelupalstareaktiolta. Netissä negatiivisyys tiivistyy. Ruotsalaiset tosiaan tuntuvat onnistuvan kauppaamaan tuotteitaan paitsi ruotsalaisille (suomalaisille), myös paikallisille, mikseivät sitten suomalaisetkin? Kyllä tuossa ruotsalaisten ällöpositiivisuudessa on ne hyvätkin puolensa, ovat aivan lyömättömiä omien tuotteidensa markkinoinnissa.

      Poista
    2. Minä olin reaktiosta yllättynyt siksi, että täällä yrittäminen on tehty verrattain helpoksi ja muutenkin meininki on kannustava. (Minäkin pyöritän toisella kädellä omaa mini-yritystä.) Oletin, että tämä asenne olisi tarttunut varsinkin pitkään aussilassa asuineisiin, mutta ehkä sitten ei... Tai ehkä vain änkyrät viettävät aikaansa keskustelupalstoilla? Säälitti vain se potentiaalinen yrittäjä, joka luultavasti oletti, että aika suurelta Suomi-yhteisöltä olisi tullut innostusta ja tukea, mutta vastaus olikin, että 'älä tuu tänne, kyllä me itsekin osataan, eikä haluta mitään ostaa paikan päältä.' Vastaavissa ruotsalaisputiikeissa kuitenkin käyvät ostoksilla ja fiilistelemässä, veikkaan. Hmm, ehkä mä sainkin tästä uuden bisnes-idean!

      Poista
    3. Tosiaan luulen kanssa, että änkyrät viettävät aikaansa keskustelupalstoilla. Etenkin kaikenlaiset ulkosuomalaispalstat tuntuvat vetävän ikävästi puoleensa kaikenlaisia besserwissereitä ja näsäviisaita ikinegatiivikkoja. :/

      Onnea bisnesidealle, voisi varmasti menestyä, jos saat logistiikan pelaamaan! :)

      Poista
  2. Ihana namikauppa! Söpö on ulkomuodoltaankin. Onko Ranskassa/Pariisissa suomalaista kauppaa niin kuin Lontoossa taitaa olla? Iski namihimo, vaikka pitäisi malttaa mielensä joulua odotellessa. Totta,karkit voisivat olla kannellisissa rasioissa/laatikoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun tietämykseni mukaan täällä ei tällä hetkellä ole varsinaista Suomi-kauppaa, jossa olisi siis myynnissä mm. ruokatuotteita. Ken jotain muuta tietää, otan kiitollisena vinkin vastaan. Pari suomalaiserikoisuuksiakin tarjoilevaa ravintolaa on, suomalaista designia on myynnissä jne., mutta ruokatuotteita löytyy helpoimmin kai näistä ruotsalaisliikkeistä.

      Poista
  3. Kiitos vaan, oli pakko käydä hakemassa pari mariannea kaapista tämän lukemisen jälkeen...

    Irtokarkit ovat asia, jota todella kaipaan Suomesta. Erityisesti UFOt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, sori! ;) Karkittomuus oli varsinkin alkuun kurjaa, mutta ehkä nyt tulee syötyä hitusen terveellisemmin?

      Poista
  4. Oi, jos meilläkin täällä olis tuollainen söpöliini kauppa! Hassua todella, että karkit ovat tuollaisissa boxeissa ilman kantta! Totakai ne kuivuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin hieman outoa, ettei kaupassa ole panostettu kannellisiin rasioihin. Syödäänkö muuten Itävallassa pohjoismaiseen tapaan karkkia ja saako sieltä salmiakkia?

      Poista
  5. Tokiossakin oli tuollainen. Kerran kävin ja ostin innoissani salmiakkeja, mutta hinnat oli niin huikeat että yhteen kertaan jäi. Onneksi maailmassa on kaikkea muutakin herkkua, visiitti taisi toimia hyvänä salmarivieroituksena ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mun karkkipussini ei maksanut paria euroa enempää, vaikken hintoja tohkeissani huomannutkaan tarkastaa. :D Olishan se ihan hirveää vieroittautua salmiakista. ;) Olet kyllä ihan oikeassa, että maailma on makuja täynnä. Salmiakkihimokin vähitellen laantuu, kun ei sitä enää päivittäin saa, mutta muita himoja tulee kyllä tilalle. :P

      Poista
  6. Kiitos taas kerran infosta! Luen blogiasi melkein päivittäin koska tämä on niin monipuolinen ja aina löydän Pariisista jotain uutta tietoa. Merci! Monen muuan kanssa toivon tänne maailmalle myös Suomi-kauppoja. Sille että joku Suomesta lähettää tänne välillä "Fazerin sinisen" tulee huima hinta postimaksuineen.-Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa tosi kiva kuulla, kiitos Anne! :) Ja ihan totta, että joitain tiettyjä tuotteita olisi mukava saada helposti ja läheltä. Ruotsi-kaupat helpottavat monissa asioissa, ja onhan noita joitain nettifirmojakin, jotka toimittavat suomalaisia tuotteita kotiin. Tosin eivät ole kovin edullisia nekään!

      Poista
  7. Karkkilakkolaisen täytyy olla tyytyväinen, kun täällä ei ole tuollaisia namukauppoja. Ikeassakin lakkasivat myymästä kaikkia lemppareitani. Säästän siis kaikki karkkihimoni Suomeen. Ja vedän siellä karkkiöverit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onneksi ei tämäkään ihan meidän naapurissa ole! ;) Karkkiöverit kuulostaa tutulta. Toinen paheeni ovat suomalaiset sipsit, varsinkin juustonaksut. Onneksi niitä ei täältä saa! ;)

      Poista
  8. Mä kävin tuolla aina täydentämässä karkkivarastoja Pariisissa asuessani, onnistuin vaan joka kerta innostumaan liikaa ja just noiden hintojen takia ne oli yleensä perus 15 euron karkkipusseja... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! :D Mä arvioin oman pussukkani perusteella, että kilohinta olisi ollut parinkympin tienoilla, mutta en tosiaan tullut koskaan tarkistaneeksi... Olen Huono Bloggaaja, anteeksi! :P

      Nettisivuilla mainostetaan puolen kilon pusseja hitusen vajaalla kympillä, joten se olisi siinä parinkympin kilohinnan tietämillä.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.