keskiviikko 30. lokakuuta 2013

The Parisianer

Pariisilaiset eivät varmaan koskaan tätä ääneen myöntäisi, mutta epäilen heidän olevan salaa kateellisia newyorkilaisille. Viinistä, tupakansavusta, katukahviloista ja ylimielisen snobista asenteesta huolimatta pariisilaiset eivät ehkä asukaan siinä kaikkein cooleimmassa metropolissa.

New York vilahtelee Pariisissa siellä täällä. Konseptimyymälä Mercissä oli hiljattain MoMa-teemaviikot. Pariisilaiset haluavat noutaa lounaansa newyorkilaisittain food truckista. Éclairien tai macaronien sijaan maistuukin les cupcakes. Iänikuisen täytetyn patongin sijaan täytetty bagel. New York -henkisyys on vuodesta toiseen trendikästä sisustuksessaKahteen kaupunkiin rakastunut Vahram Muratyan teki kirjaksi asti ulottuneen taideprojektin, jossa New Yorkin ja Pariisin erot ja yhtäläisyydet korostuivat.

Oli vain ajan kysymys, milloin The New Yorker suorastaan ikonisine kansikuvineen päätyy pariisilaisten New York -fanien kynsiin.

Projektin nimi on The Parisianer, ja sen verkkosivuilla projektin ydinajatusta kuvataan seuraavaasti:



"Kuvittele pariisilainen aikakauslehti, The Parisianer. Miltä näyttäisivät sen kannet ja millaisia tarinoita se kertoisi Pariisista? Tämän kuvitteellisen lehden kansikuvien kautta 100 taiteilijaa ilmaisee käsityksensä Pariisista. Taiteilijoiden näkemykset vaihtelevat runollisesta pisteliääseen ja humoristisesta realistiseen."



Kun newyorkilainen cool yhdistyy pariisilaiseen chic:iin, lopputulos ei voi olla kuin onnistunut.





Mm. Pariisin kaupungin tukemaan projektiin kerätään myös varoja joukkorahoituksen keinoin. Työt esitellään 20. - 23.12.2013 näyttelyssä Cité des Arts de Paris'ssa, ja niistä julkaistaan kirja.

Lisää kuvia kurkisteltavissa mm. Ranskan Ellen sivuilla, projektin Facebook-sivuilla tai projektin verkkosivuilla

6 kommenttia:

  1. Hauska ja mielenkiintoinen postaus! Loppuviikosta suuntaankin New Yorkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän oli sitten varsin ajankohtainen aihe. :) Hauskaa matkaa Isoon Omppuun! :)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen projekti :)
    New Yorkilaiset (ja muut amerikkalaiset) on aina fanittanu Pariisia, mutta tunne on näköjään molemminpuolinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunne taitaa olla tosiaan molemminpuolinen, vaikka pariisilaiset eivät heti sitä ehkä ääneen myönnäkään. ;)

      Poista
  3. Aika kiva! Olen sekä Pariisifani että New York fani, en vaan voi kyllästyä kumpaankaan kaupunkiin. Oih, matkakuume iskee taas..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano. New Yorkin matkaa ei ole tiedossa mulla, mutta toivottavasti pääsen edes tuonne näyttelyyn. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.